Noh, 3vko kuitenkin viimepäivityksestä niin onhan tuossa ollut kaikennäköistä. Viimeisin trippi tuli tehtyä Wieniin...eikä tosiaan ollut mikään ihan turha kaupunki. Kyseessä on ehdottomasti hienoin kaupunki missä on tullut käytyä...puutarhat kukoistavat, jopa ratikkapysäkeiltä saattaa löytää 5m korkeita uljaan näköisiä patsaita. Kaikki vaan tuntui olevan niin suurta ja mahtavaa että kyllähän siinä pientä ihmistä alkaa kummasti ihmetyttämään. Wienissä tuli vietettyä kokonainen viikonloppu, nukuttua tuli yhteensä noin 6h...mutta hauskaa oli :).










Kokoonpanomme oli tällä kertaa melko suppea. Seurueeseen kuului lisäkseni vain 2 vaihtaria, jannut olivat saksasta ja portugalista. Sellainen muukalaislegioona tällä kertaa. Homman nimi oli aika tuttu ennestään, katellaan päivät kaupunkia ja yöllä sitten yöelämää...varsin toimivaksi osoittautunut konsepti. Kaikki ei kyllä aivan nappiin mennyt, sillä portugalilaisvahvistus ei päässyt lauantaina yökerhoon, violetin värisen paitansa takia. Kyseinen väri kuulemma on kuulemma suosittu homoseksuaalien keskuudessa. Noh eipä Tiago siitä paljon alkanut häpeilemään vaan ilmotti portsarille asiallisesti että on hoidellut elämänsä aikana ainakin 10x enemmän naisia kuin sikaniskakaappihomo portsari elämänsä aikana. Itävallassa on tosiaan saksasta tuttu "melko tiukka" dresscode ym shaissea...mutta minkäs teet.
Wienin piti kuulemma olla melko kallis kaupunki, mutta jos nyt Suomen hintatasoon verrataan niin aika halvalla kyllä pääsi. Marketista sixpackiä kainaloon n.3,5€ ja viinipulloa 2€. Varsin juomakelpoista tavaraa molemmat olivat. Eikä tosiaan tarvinnut tässäkään tapauksessa lähteä mitään alkon vastinetta lähteä etsimään jos halusi olutta vahvempaa(no kuka nyt semmmossii!). Tuntuu olevan skandinaavien vitsaus tuo viini/viina valtion lafkaan ja markettiin pelkkää olutta/siideriä. Ja sehän nyt vituttaa kuin apinaa hississä.

Vissii sanomattaki selvää että selvinpäin oltiin liikenteessä. Iltapalaa vaan vähän nautiskellaan. Eikä muuten jääny yhtään nälkä.Eniveis tällä hetkellä tosiaan tilanne on se, että enää 9vko jäljellä tätä elämystä...ja vielä paljon nähtävää/koettavaa olisi kyllä jäljellä. Opiskelu toisinaan hieman hankaloittaa elämistä, sillä nyt lukukauden lähestyessä loppuaan täytyy välillä jopa vähän kokeisiin lueskella ym. Pitäisipä vielä parin viikon sisään saada koodattua matopelikin...kun nyt tuon viimeksimainitun ryökäleen valmiiksi saa niin voi jo huokaista helpotuksesta, sillä sitten on ehdottomasti haastavin osio ohitse. Ohjelmointikurssia lukuunottamatta melko hyvin tuntuu pärjäävän, kun opiskelee huolella kurssin kotisivuilta löytyvät materiaalit(kelailee ne 150 kelmua powerpointia jne). Unkarinkielen kurssikoe tulee varmasti olemaan aikamoista arpapeliä...kyseisessä kielessä kun on noita päätteitä verbeille ym kuin puita metsässä. Kyseisessä kielessä on vielä ehdottomasti hauskinta se, että kokonaisen lauseen saattaa pystyä sanomaan yhdellä sanalla...esim. "poistua rakennuksesta = hazaérkeznek"...melko loogista eikö vain. Noh...onneksi on sentään apuna viehättävä natiivi unkarinkielen yksityisopettajaneitokainen ;). Joo koitellaan jatkossa hieman aktiivisemmin kirjotella.