End of Erasmus

Joo o...taisipas taas hetki vierähtää kun viimeksi tuli bloggailtua, my bad. Nuo viimeset viikot nyt vain sattuivat olemaan melko tapahtumarikasta aikaa. Heitettiin tuossa turkkilaisen ja kanadalaisen kanssa tuo 2vko pitkä reissu ja olihan siinä reissua kerrakseen. Kyseisestä reissusta saisi varmaan romaanin kirjoitettua joten en nyt lähde edes yrittämään. Rahaa paloi 1000€(vaan) ja taisi jokunen litra erinäisiä alkoholipitoisia juomiakin lurpsahtaa kurkusta alas. Oli aika riemukasta meininkiä kaikinpuolin, mutta toki harrastimme myös kulttuuria, kävimme kerran museossa(Roomassa).

Palattuamme reissulta luvassa oli lukuisia läksiäisiä muille vaihtareille. Itse kun olin yksi viimesistä kotiinlähtijöistä niin tulipa sitten juhlittua moneen otteeseen nuo viimeiset 2vko. Toki nuo läksiäiset ovat usein hieman haikeita tilaisuuksia, mutta kyllähän sitä kaikki on sitten puolenyön jälkeen jo yhtä hymyä...I wonder why. Onneksi ei omalla kohdalla tarvinnut olla ainut kotiinlähtijä, joten vietimme läksiäisiä kolmelle vaihtarille samaa-aikaa.

Itse kävin vielä viimeisenä viikonloppuna pyörähtämässä Balaton järvellä kerrassaan romanttisissa merkeissä. Zita Szeretlek ;). Noh ei nyt aleta sen enempää herkistelemään...kotona ollaan taas :). Majoituin itseasiassa about 300m päähän viimeisimmistä asuinsijainnistani, eli kaikki samat vanhat tutut spurgut ym ovat aivan kulman takana...FFFFUUUUUU. Ei siis kyl mä iha oikeesti muutan täält viel joku päivä poish...mut hei on tää viel silti aika asiallisel sijainnil ei siitä mihinkään pääse.

Hmm...koska olen toisinaan hieman filosofinen persoona, ajattelin että voisi vaihteeksi kirjoittaa ihan asiaakin että mitenkä tämä mahtava kokemus nimeltä vaihto-opiskelu on nyt oikein vaikuttanut kaikenkaikkiaan. Vieläkään en ole yli-ihminen joka nostaa penkiltä 150kg ja ratkaisee rubicin kuution kolmessa sekunnissa, mutta silti tuntuu että jotenkin tuo kokemus on vaikuttanut syvimpään olemukseeni. Olen huomannut että olen huomattavasti rennompi kuin ennen vaihtarikokemustani, myös mielentila on keskimäärin iloisempaan/positiivisempaan suuntaan. Tosin en vieläkään hypi pellolla selvinpäin hymy korvissa ihkuen kuinka ihanaa elämä on. Mutta jokatapauksessa tunnen että tuo kokemus teki minusta jotenkin mystisellä tavalla onnellisemman kuin ennen.

Toki myös tunnen että tutustuminen uusiin ihmisiin on huomattavasti mielekkäämpää/helpompaa kuin ennen. Niin ja luonnollisesti myös englanninkielentaito on jotain aivan muuta kuin ennen. Oli hieno tunne kun neuvoin tuossa erästä brittituristia kotikulmillani että mitenkä pääsee keskustaan...eikä tarvinnut edes miettiä että mitä sanoisi...I'm so damn proud. Tähän loppuun pitäis nyt varmaan keksiä joku repäsevä ikuisesti elävä viisaus mutta ei nyt vaan oikein irtoo...varsinkin kun ottaa huomioon että mieleen tulee vain mestari Matti Nykäsen sanat "ELÄMÄ ON LAIFFII!" ...joo näillä mennään.