Vaikka vaihtarielämään tuntuukin kuuluvan että on myös pientä "nightlife" aktiviteettia myös keskellä viikkoa, toki viikonloppu on aina oma numeronsa. Perjantaina oli tarkoitus mennä juhlistamaan ystävänpäivää paikalliseen pubiin/klubiin, mutta tuli pieniä mutkia matkaan. Kun itse saavuin kyseisen kuppilan edustalle ja olin muina miehinä kävelemässä sisään, valtavan kokoinen poliisikoira alkoi hyppimään silmille ikäänkuin meinaisi saada iltapalaa pahaa-aavistamattomasta vaihtarista. Noh, kiltti poliisisetä sitten informoi että kyseessä on "normi ratsia" ja ketään ei päästetä ulos eikä sisään...normi ratsia täkäläisittäin ilmeisesti tarkoitti 10 poliisautoa kadulla, poliiseja pyörimässä jokapaikassa poliisikoirineen ym...eli ehkä hieman eksoottista näin suomalaisittain.
Onneksi en kuitenkaan ollut ainoa vaihtari ihmettelemässä että mitä helvettiä oikein tapahtuu, vaan paikalle oli saapunut myös ranskalaisia vaihtarivahvistuksia. Koska emme kerta päässeet aloittelemaan juhlia paikallisessa kuppilassa, päätimme lähteä erään ranskalaisvaihtarin kämpille. Ranskalaisista on muuten toisinaan vaikea kertoa milloinka nämä ovat humalassa ja millonka selvinpäin...tuntuvat senverran puheliasta sakkia olevan. Paikalle päästyämme tajusin että olen ainoa ei-ranskalainen seurueessa mutta mikäpäs siinä kunhan nyt englantiakin välillä puhuvat, ja onneksi puhuivatkin. Ranskalaisten kanssa iltaa aloitellessa panin huomiolle että ranskalaisen ja suomalaisen juomakulttuurin välillä on huomattavia eroavaisuuksia. Nämä fransmannit kun eivät tuntuneet hakevan mitään huomattavaa "pleksit nyt ja heti" nousua vaan melko rauhallisesti ottivat...paria poikkeusta lukuunottamatta.
Kävimme myös mielenkiintoisen keskustelun opintotukea koskien. Nämä ranskalaisvahvistukset kun saavat ilmeisesti tukea huimat 100€/kk ja joutuvat jopa maksamaan koulunkäyntinsä. Luonnollisesti heitä kiinnosti mitenkä on asioiden laita Suomessa...ja kun totuuden kuulivat, meinasi yksi jos toinenkin tukehtua viiniinsä. Melko intensiivisen reaktion ranskalaisissa herätti jo pelkkä Kelan maksama 500€/kk tuki...siihen kun vielä lisätään tuo koulun maksama apuraha niin oli ja fransmanneilta lähteä taju :D. Ehkei Suomi nyt niin paska maa olekkaan loppupeleis...
Olin jo melko vakuuttunut, että ovatpa nämä ranskalaiset sivistynyttä väkeä kun laskeuduimme rappuset alas asunnolta. Sitten 3m päässä sijainnistamme alkoi taivaalta sataa epämääräistä moskaa, kohotin katseeni ja näin ranskalaisen kämppikseni, Kevinin, suomalaisittain puhumassa norjaa 10m yläpuolellani parvekkeella. Seurassani olevat ranskalaisvahvistukset vaihtoivat hyvin närkästyneitä katseita ja olisin todella halunnut ymmärtää mitä he puhuivat tuossa tilanteessa...ilmeistä päätellen ei sanoma tainnut olla kovin positiivista kämppistäni kohtaan.
Aloittelujen jälkeen oli luonnollisesti luvassa itse pippalot. Klubille päästyämme ajattelin että olen jo melko hyvässä hapessa joten tyydyn varmaan yhteen olueeseen lopun iltaa. Tilattuani yhden oluen sain kuitenkin 3...ilmeisesti näissä vaihtaribileissä on melko vakiona voimassa juomatarjoikset jotka tulisi kieltää lailla :D. Hauskaa oli kyllä ei käy kieltäminen. Fuck 6h herätykseen...eiköhän mennä vetämään unta palloon. Lauantailta riittäisi vähintään samanverran tekstiä mutta jos jätetään nuo romaanien kirjoittelut ammattilaisille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jopas jopas! Tiivistettynä kuulostaa siltä että elämä siellä on yhtä biletystä ;D
VastaaPoista