Bratislavaan saavuimme vaivaiset 3h suunnitellusta aikataulusta jäljessä. Eikä edes luontoäiti ei ollut puolellamme...luvassa oli vesisadetta vaakatasossa. Lähdettyämme navigoimaan juna-asemalta hostelliin, ei ihmisiä näkynyt kovinkaan paljon, ajattelimme että kenties rautatieasema ei ollutkaan niin keskustassa kuin luulimme. Tilanne ei tosin muuttunut löydettyämme keskustassa sijaitsevaan hostelliin...ensivaikutelma kaupungista oli hyvin kuollut.
Heitettyämme kamat hotelliin lähdimme tietty metästämään illallista ja tutkimaan paikallisia kuppiloita. Vaikka oli perjantai ilta, ei ihmisiä tosiaan näkynyt olevan turhan paljon liikkeellä. Kenties sää vaikutti asiaan jonkin verran. Illalliseksi tyydyimme kietaisemaan naamaan perus pitaleibäkepapit, hinta pikkasen enemmän kuin Budapestissa...eli huimat 3€ taisi kustantaa limun kanssa. Seuraavaksi oli numerossa tutustuminen paikallisiin kuppiloihin. Tarjonta tälläkään suunnalla ei hirveästi päätä huimannut. Itseasiassa osoittautui jokseenkin haasteelliseksi edes löytää "perus baareja"...paikat kun tuntuivat olevan enemmän ravintoloita, ihmiset aavistuksen verran hienommin pukeutuneena viinilasi kädessä jne. Löysimme kuitenkin Irkku-baarin, jossa oli kohtuu pirteä meno, livemusaa jne. Tulipa vaihtarireissun ensimmäinen guinnesikin vihdoin kietaistua.
Emme viitsineet notkua baareissa pilkkuun asti, sillä tarkoituksena oli harjoittaa turismia lauantaina ja katsella mitä kaikkea kaupungista löytyy.
Turistille ominaista seikkailumieltä laimensi kuitenkin jatkuva vesisade kovalla tuulella höystettynä. Saimme kuitenkin suoritettua 6h kestäneen "sightseeing" rumban. Oli välttämätöntä käydä välillä kahviloissa lämmittelemässä. Kun koitti aika lähteä takaisin myräkkään turismia harjoittamaan, oli fiilikset melko samaa kastia kuin intissä lämpimästä teltasta ulostautuminen piiskaavaan vesisateeseen...eli aivan helvetin hyvät vibathan siitä sai, kuka nyt jaksais jossai kahvilassa koko päivää kykkiä kun on vaikka kuinka paljon...nähtävää.
Käytännössä kolusimme parit museot, kirkot, kiipesimme linnakkeeseen josta oli hieno näköala ja pyörimme siellä sun täällä. Mutta onneksi oli ilta jo koittamassa joten luvassa oli lisää tutustumista paikalliseen yöelämään. Rohmusin hostellista mainoksia klubeista ja baareista, kyllä nyt jossakin täytyi hyvä meininki olla lauantai iltana.




Tosin...karu totuus oli, että klubit joihin oli tarkoitus mennä, olivat joko suljettu tai niin täynnä että emme päässeet sisään...joten suuntasimme vanhaan tuttuun irkkupubiin ja fiilistelimme siellä...kävin jopa toivomassa paikalliselta orkesterilta Paranoidia....mutta eivät sitten soittaneet koska kyseinen kipale oli kuulemma "satanistinen". Enpäs tuota ennen tiennytkään...ei vissiin ollu sit ihan perus ruotsinlaivan trubaduuri kyseessä. Hämmentävää oli lisäksi se, että kun olin esittänyt biisitoiveeni, sain vastaukseksi "you are from Finland aren't you"...mysteeriksi jäi mistä tämä orkesterin edustaja oli kansalaisuuteni hoksannut.




Tähän mennessä kun olen ollut kaikille saksalainen. Jopa niin saksalainen että ei ole edes ollut tarvis kysyä "are you from germany", vaan on tullut suoraa syöttöä saksaa päin naamaa...vieläpä useaan otteeseen. Tästä syystä kysyinkin eräänä pubi-iltana saksalaiselta vaihtarilta, että voisiko hän opettaa jotain mitä voisin vastata saksaksi kun tulee esim. saksalainen turisti juttelemaan. Itse ehdotin ehdotin että saksalainen kääntäisi saksaksi vaikka lauseen "no I can not help you because I have to go rape some midgets"...sakemanni ei kuitenkaan lämmennyt ehdotukselleni.






Anyways Bratislavan reissu oli kokonaisuudessaan ihan jees. Sunnuntaina kävimme vielä korkeassa tv-tornissa kahvilla(cappucino vain 6,5€) ja näköala oli mitä hienoin. Hostellille palattuamme oleskeluhuoneessa makasi sohvilla krapulaisia jenkki/italiano vaihtareita...oli vissiin kavereilla lähteny vähän lapasesta edellisenä iltana. Mutta sehän vaan on oikein. Mutta pitääpi lähteä kannustamaan Suomi voittoon USA:n kaadossa. Valitettavasti paikallisissa kuppiloissa ei näytetä lätkää(ihme porukkaa), joten joudumme valtaamaan yhden suomalaisvaihtarin luukun ja väijymään matsin parilta läppäriltä :D. Että sellasta...


Kovasti muistuttaa Tallinnaa! Hienoo että lähditte tutkimaan maita ja mantuja mukavuusalueenne ulkopuolelle ;P
VastaaPoista