Tulihan sitä vihdoin loppu viikon kestäneelle party putkelle ja vaihtarit suuntaavat tunnollisesti koulun penkille. Ensivaikutelma opettajista oli hyvä, melko päteviltä tuntuvat. Lukkari on kyllä löysimmästä päästä ever...vain 18h/vko, joten vapaa-aikaa jää runsaasti :). Tosin kurssit ovat melko kattavia ja itseopiskelua tulee ilmeisesti harjoittaa melko intensiivisesti jos meinaa pärjätä tenteissä.
Pientä hilpeyttä herättää kyllä edelleen mentorien järjestämät tapahtumat. Eilen oli vuorossa "regular pub evening", joka on joka keskiviikkona tästä lähtien. Homman nimi on se, että tullaan muiden vaihtarien kanssa ihan vaan höpisemään niitänäitä pubiin, tosin meidän tapauksessa se ilmeisesti meinaa sitä että suurin osa koittaa löytää itselleen petikaverin muiden vaihtarien joukosta. Varsinkin etelänmiehet tuntuvat olevan melko lipevää sakkia...mutta ei kai siinä, jokainen omalla tavallaan :).
Mutta tulipa opittua eilen jotain uutta Unkarin kulttuurista, nimittäin poskisuudelmat ovat ilmeisesti aivan "normi käytäntö" vastakkaisten sukupuolien kohdatessa. Täytyy kyllä myöntää että kyllä se aluksi tuntuu vaan jotenkin hieman vaivaantuneelta yhtäkkiä hypätä suukottelemaan noinvain tuollaisten ihan "hei mitäs kuuluu" kohtaamisten yhteydessä...noh kenties pitää vain harjoitella lisää.
Erittäin positiivisena yllätyksenä sain juuri tietää että yöbussit kulkevat joka päivä ja normi kuukausilippu kelpaa...tuleepa vielä yöbussi ihan oven eteen suoraan keskustasta. Noh, viikonloppu taas edessä ja on kyllä taas kaikennäköstä häppeningiä tarjol...I have a feeling...uuuuu....uuuuuu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti